Serpentiinia kajakin kannella

Retkivastaavan terveiset 2021

Melontakausi on alkanut! Tuomion ja Naattian vajojen edustat ovat vapautuneet jäistä. Vedet ovat vielä kylmiä, joten asianmukainen pukeutuminen on tarpeen. Pukeutumisen lisäksi kannattaa miettiä melontakohde vuodenajan mukaan. Jotkin jokireitit ovat melottavissa ainoastaan alkukesän aikana, joten saatavilla olevat retkipäivät kannattaa hyödyntää niiden parissa. Toisaalta suojainen jokireitti voi olla miellyttävämpi meloa viileään vuodenaikaan.

Moni on kysynyt tulevan kesän retkistä. Retkistä tiedotetaan sitä mukaa, kun niitä pystytään järjestämään. Tiedotus pyritään tekemään hyvissä ajoin, mutta lopulta aikataulu on kiinni ohjaajan omasta aikataulusta.

Seuran tapahtumat:

Lisätietoja retkipuolen tapahtumista retkimelonta-sivulta.

Kaluston ylläpito
Seuran kalustoa ylläpidetään talkoolaisten voimin. Meillä ei siis ole palkattuja ihmisiä ylläpitämässä kalustoa, joten jokaisen on tärkeä huolehtia kaluston kunnosta. Vajoilta löytyy työkaluja ja varaosia korjauksia varten. On toivottavaa että viat korjataan välittömästi havaittaessa. Vajavastaavat hankkivat tarvittaessa lisää työkaluja ja korjaustarvikkeita.

Tule mukaan talkoisiin korjaamaan kalustoa yhdessä!

Melontaseuran kysyminen
Melontaseuraa voi kysyä seuran “Melanvilauttajat ry” Facebook-ryhmässä tai WhatsAppin “MeVi / Melontaseuraa” ryhmän kautta. WhatsApp ryhmään pääsee liittymään puhelimella bit.ly/mevimelontaseuraa linkin kautta.

Yksityisrantojen läheisyydessä melominen
Näin melontakauden alkuun muistutuksena, että pidetään meloessa riittävää etäisyyttä rantojen yksityisten kiinteistöjen piha-alueisiin. Ilmoituksia häiritsevän lähellä liikkuneista melojista on tullut takavuosina ainakin Naattian vajan läheisyydestä ja Tuomiojärveltä Mannilan rannan alueelta. Päijänteen Porosaarten (Iso-Poro, Vähä-Poro) mökkirantojen tuntumassa melomista kannattaa välttää.

Jokamiehen oikeuksilla vesillä saa liikkua, mutta kotirauhaa ei saa häiritä esimerkiksi metelöimällä tai tarkkailemalla. Eri vesialueet ovat erilevyisiä, joten tarkkaa metrimäärää, mikä rantaan on pidettävä ei voi antaa ja sen arvioiminen vesillä kävisikin vaikeaksi. Käytännössä voidaan ajatella, että olisi pysyteltävä sellaisella etäisyydellä rannasta, että mökin piha-alueella tai laiturilla oleskelevat voivat esimerkiksi keskustella, saunoa ja uida rauhassa.

Naattialla käytännössä lähes jokainen melomaan lähtevä meloo Naattiansaaren rannan ohi, joten tässä naapurisovusta huolehtiminen on erityisen tärkeää. Otetaan siis kunnolla etäisyyttä rantaan heti alkulenkistä! Jos sattuu aiheuttamaan häiriötä ja rannalta joku siitä mainitsee, niin on kohteliasta pahoitella. Häiriön osalta kyse on hyvin subjektiviisesta asiasta, mutta kohtelias käytös ja anteeksipyyntö hyvittävät jo paljon!

 

Hyvää melontakautta!

Hannu Jalonen,
retkivastaava