Uusi jäsen
Voit liittyä seuraan jos olet suorittanut Melanvilauttajien tai jonkun muun järjestämän Suomen Melonta- ja Soutuliiton ohjeiden mukaisen melonnan peruskurssin tai muulla tavoin esität hallitsevasi vastaavat taidot, käytännössä Meloja 1-taitokokeessa vaadittavat asiat. Ilmoittaudu peruskurssille ennen jäseneksi liittymistä jos et ole sitä käynyt tai et ole kokenut meloja.
Seuran kaluston käyttämistä varten sinun on käytävä vajaan tunnin mittainen vajakoulutus joko peruskurssin yhteydessä tai vajavastaavan kanssa erikseen sovittuna ajankohtana. Varaudu myös osoittamaan melontataitosi lyhyellä melontalenkillä.
Vajakoulutuksia järjestetään yleisimmin peruskurssien ja vajatalkoiden yhteydessä. Koulutuksiin on ilmoittauduttava etukäteen kurssin tai talkoiden järjestäjälle. Tarpeen mukaan on mahdollistaa järjestää myös erillisiä vajakoulutuksia. Korona-tilanteen myötä vajakoulutus on myös mahdollista suorittaa etänä, mikä on yksi vaihtoehto mikäli liityt seuraan sellaiseen ajankohtaan kun vajakoulutuksia ei olla järjestämässä tai sellaiseen osallistuminen on aikataulullisesti haastavaa. Kysy asiasta vajavastaavilta.
Täytä jäsentietosi tällä lomakkeella. Tämän jälkeen sinulle lähetetään jäsenmaksulasku. Jäsenyytesi on heti maksun jälkeen voimassa, ja saat myöhemmin linkin, jolla pääset tarkastamaan ja muuttamaan tietojasi jäsenrekisterissä. Pyydämme täyttämään jäsenhakemuksen vasta kun ilmoittaudut kurssille.
Liity sähköpostilistallemme että saat tiedotteita seuran tapahtumista muista melonta-asioista.
Melojan opas kertoo kattavasti seurasta ja seuran toimintasäännöistä – opas on ehdottomasti luettava ennen melonnan aloittamista seurassa.
Seuran jäsenenä saat
- Melanvilauttaja-jäsentiedotteet
- MeVin järjestämillä retkillä toisinaan tarjottavat jäsenedut, esimerkiksi osan matkakuluista, mökin vuokran tai osan vuokrasta tai esim. saunan
- Oikeuden vuokrata vajapaikka seuran kanoottivajasta
- Käyttöehtojen mukaisen seurakaluston käytön
Jäsen
Vanhoille jäsenille lähetetään sähköpostitse lasku jäsenmaksusta ja mahdollisesta vajapaikasta. Maksa aina käyttäen laskussa olevaa viitettä. Laskutukseen liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä jäsensihteeriin.
Kajakkivuokrat maksetaan ilman laskua.
Jäsentietojen päivittäminen tapahtuu jäsenrekisterin kautta. Ole yhteydessä jäsensihteeriin jos et löydä sähköpostista linkkiä jäsenrekisteriin.
Vaja-avain
Saat vaja-avaimen käyttöösi maksamalla panttimaksun, ja avain on käytössäsi niin kauan kun maksat jäsenmaksusi. Sovi vajavastaavan kanssa avaimen toimitus. Jos luovut seuran jäsenyydestä, on avain palautettava taloudenhoitajalle jolloin saat panttimaksun takaisin.
Jäsenyyden päättäminen
Jos sinulla on vaja-avain, saat avaimen palautusohjeet Hannalta, hanna.jantti (at) melanvilauttajat.fi. Vajapaikan luovutuksen voit ilmoittaa vajavastaaville vajat (at) melanvilauttajat.fi.
Oma kajakki säilytykseen vajalle
Ota yhteyttä vajavastaavaan ja tiedustele tilannetta. Vajapaikkoja on saatavilla Tuomiojärven uimarannan tuntumassa olevalla vajalla ja Naattialla olevilla vajoilla. Vajapaikan vuosimaksu maksetaan koko vuodelta, vaikka pitäisit paikkaa vain muutaman kuukauden.
Vajapaikat on numeroitu, ja niistä tulee näkyä kenellä ne ovat vuokralla. Myös omaan kajakkiin on hyvä merkitä nimi ja yhteystiedot. Koska vajapaikoilla on kysyntää, on toivottavaa, että vajassa ei säilytetä pitkään käyttämättömänä ollutta kalustoa.
Seuralla on kattava vajavakuutus, mutta jokainen seuran jäsen vastaa oman kalustonsa vakuuttamisesta.
Jäsenmaksut vuonna 2024
Seuran jäsenmaksu sisältää käyttöoikeuden mukaisen 3 vrk kaluston käytön. Ylimenevistä vuorokausista veloitetaan vuorokausivuokra. Jäsenmaksujen selkiyttämistä jatkettiin vuodelle 2024 poistamalla ’jäsen ilman käyttöoikeutta seuran kalustoon’ -vaihtoehto. Kaikilla jäsenillä on siis käyttöoikeus seuran kalustoon jatkossa yhdellä ja samalla perusmaksulla!
Vanhojen jäsenten ja vajapaikkojen maksut laskutetaan kevään aikana ja eräpäivät ovat maaliskuun viimeisenä päivänä. Maksa aina käyttäen laskussa olevaa viitettä. Laskutukseen liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä jäsensihteeriin.
Jäsenmaksut, voimassa kalenterivuoden
Aikuinen 60 €
Opiskelija, työtön, eläkeläinen: 40 €
Alle 18-vuotias jäsen: 20 €
Toimihenkilöjäsenmaksu: 30 €
Jäsenmaksut maksetaan vain joko jäsenrekisteristä lähetetyllä viitenumerolaskulla tai tapahtumien yhteydessä korttimaksuna.
Liittymismaksu
Uusien jäsenten liittymismaksu: 7 €
Kannatusjäsenmaksu
Vapaavalintainen summa. Merkitse viestiksi maksun saajalle: kannatusj
Vajapaikat
30 €/kalenterivuosi per kajakki. Maksu vain laskussa olevalla viitenumerolla.
Käyttömaksut
P = vaja-avaimen panttimaksu, 40 € (maksetaan vain kerran henkilöä kohti)
V = kajakin vuorokausivuokra, 10 € (vain Melanvilauttajien jäsenille)
VU = 20 €/vrk, kaverimelonta, vuorokausivuokra seuraan kuulumattomalle. Jäsen voi vuokrata kerralla yhden aluksen itselleen ja samaan aikaan yhden ulkopuoliselle, ollen itse vastuussa vuokratun kaluston kunnosta.
TR = trailerin vuokraus, 20 €/viikonloppu, muutoin 10 €/vrk (vain Melanvilauttajien jäsenille).
Jos maksat muuten kuin laskulla, taloudenhoitajalle on tärkeää tietää, mistä olet maksanut. Käytä maksun viestikentässä ylläolevia kirjainkoodeja loppusumman erittelyyn. Muita merkintöjä ei tarvita.
Esimerkiksi näin:
Viesti maksun saajalle: P, VU
Viesti kertoo, että olet maksanut avainpantin ja vuokran kaverimelonnasta.
Seuran tili on: Säästöpankki Optia FI7646002220062212