Saaristomeri

Melanvilauttajien melontavaellus Saaristomerelle 5. – 11.7.2021

3.6.2021 päivitys: Retki täynnä 

Tervetuloa mukaan kokemaan melontaelämys Saaristomeren silokalliosaarten monimuotoisessa luonnossa, sekä tutustumaan aitoon saaristolaiskylän tunnelmaan.

”Saaristomeri muodostuu noin 40 000 saaresta, pienistä kallioluodoista suuriin asuttuihin saariin, suurista avomerenselistä ja lukuisten saarten muodostamista saarilabyrinteista.”

Tavoitteena vaelluksella eivät ole pitkät päivämatkat, vaan myös yöpymissaarten luontoon tutustumiseen varataan aikaa. Vesille lähdemme alustavasti Korppoon vierasvenesatamasta, mutta sääolot saattavat muuttaa suunnitelmia.

Taito- ja kokemusvaatimukset

  • Kajakin peruskäsittelytaidot
  • Kestävyyttä meloa viikon ajan joka päivä (15-20km), tai poikkeuksellisesti myös pidempiä päivämatkoja (20-30km)
  • Kaatuneeseen kajakkiin kiipeäminen avustettuna
  • Kokemusta kohtuullisessa tuulessa ja aallokossa melomisesta

Retki sopii jo hieman kokeneemmille melojille. Kajakkivaellukselle otetaan enintään 8 henkilöä (ohjaajien lisäksi). Ikäraja on 18 vuotta.

Majoitus ja ruokailut

Majoittuminen tapahtuu omissa teltoissa luonnon helmassa.

Jokainen vastaa omista ruuistaan matkan aikana, joten tarvitset mukaan omat ruoanlaittovälineet. Jokaisella on oltava lähdettäessä 10 litraa juomavettä kajakissa. Juomavesitäydennystä haemme vähintään kerran retken aikana idyllisestä saaristolaiskylästä.

Varusteet

Jokainen vastaa retkellä vaadittavista henkilökohtaisista ja melontavarusteistaan. Meloja tarvitsee hyvän ja lämpimän melontavaatetuksen, sekä melontarukkaset ja tuulelta suojaavanpäähineen. Kuivapuku tai märkäpuku on suositeltava. Merivesi on kylmää kesälläkin.

Mahdollisten hellepäivien varalle mukaan aurinkovoidetta (suojakerroin 30 – 50) sekä auringolta suojaava päähine.

Seuran melontakalustoa käyttävien on syytä varata kalusto etukäteen ja tarkistaa kajakin kunto huolella ennen retkelle lähtöä.

Vastuuohjaajat

Retken ohjaajina toimivat kokeneet melontaohjaajat:
Pentti Mattila ( pentti.mattila (a) iki.fi )
Kaija Kettunen-Mattila ( kaija.kettunen (a) gmail.com )

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset tulee tehdä viimeistään maanantaina 21.6.2021 oheisella ilmoittautumislomakkeella:
http://bit.ly/saaristomeri2021

Turvallisuus

Melontaretken luonteeseen kuuluu tietty määrä riskejä. Riskit pyritään minimoimaan hyvällä suunnittelulla, varautumalla ongelmatilanteisiin sekä kokeneiden ohjaajien opastuksella. On kuitenkin muistettava, että jokainen osallistuja on myös itse vastuussa omasta ja ryhmän turvallisuudesta valmistautumalla huolella retkeen ja noudattamalla annettuja ohjeita.

Seuraamme COVID-19 tilanteen etenemistä ja pidätämme oikeudet muutoksiin.

Vakuutus

Jokainen vastaa omista henkilö- ja välinevakuutuksistaan. Järjestäjän puolesta retkelle on toiminnan vastuuvakuutus.

Tiedustelut

Tiedustelut ohjaajien sähköpostiin.

Ilmoittautuneiden kesken perustetaan WhatsApp ryhmä tiedusteluja ja keskusteluja varten.

Kokoontuminen

Kokoontuminen Naattian vajalla maanantaina 5.7.2021 klo 9:00. Retkelle lähdemme kimppakyydein. Paluu Naattialle sunnuntaina 11.7.2021 illalla.

Autoilla ajamme Korppoon vierasvenesatamaan, josta aloitamme melonnan. Ajomatka Naattian vajalta on noin 390 km. Matkalla on kaksi lauttamatkaa. Lähtöpaikka voi muuttua sääolojen mukaan.

Tyypillinen retkipäivä

Alla listattuna tyypillisen retkipäivän kulku (muutokset mahdollisia tilanteiden mukaan : )

  • Herätys noin klo 7 – 8
  • Aamiainen ja tavaroiden pakkaaminen kajakkiin
  • Päivän reitin läpikäynti ja melomaan lähtö klo 10
  • Melontaa ja maataukoja tarpeen mukaan, noin 2 tunnin melonnan jälkeen
  • Lounassaaren etsintää ja lounas noin 1 – 1,5 tuntia
  • Melontaa ja maataukoja tarpeen mukaan, noin 2 tunnin melonnan jälkeen
  • Yöpymissaaren etsintää ja rantautuminen noin klo 18 – 19
  • Teltan pystytystä, iltapalan valmistusta ja saareen tutustumista ja yhdessä oloa
  • Nuotiota emme sytytä, ellemme satu olemaan virallisella tulipaikalla
  • Salakalastusta emme tee, kalastusluvat kuntoon!

Lisätietoja Saaristomerestä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Saaristomeri