Melanvilauttajien laskumelontamestaruuskisat ’23

Seuran laskumelonnan sisäinen järjestys ratkotaan Laukaan Kuusaankoskella la 9.9.2023 klo 13 alkaen. Ratoina beginner tai advanced. Kaksi laskua, joista nopeimman aika huomioidaan. Radat julkaistaan kilpailuinfossa la 9.9. klo 13. Kilpailu alkaa klo 14, päättyen noin klo 16.00. Sarjat: M, N, Packraft. Ratavalinnan saa tehdä kisainfon jälkeen. Infon jälkeen voi tehdä pikaisen rataantutustumismelonnan. Beginner-rata sopii esim. melojille (toki varauksin), jotka ovat meloneet Kapeenkoskea kesän aikana useamman toiston.
Lopuksi järjestetään leikkimielinen tiimikisa. (Leikkimieli on sallittua luonnollisesti jo laskukisankin aikana).
Kilpailijat voivat muodostaa keskuudestaan kolmen hengen tiimit, joille jaetaan kuntopallo/ tiimi, ja kuntopallon tulee olla tiimin mukana maalialueelle meloessaan. Järjestäjät ilmoittavat kisapäivänä mielestään turvallisen määrän tiimejä, jotka voivat mennä kerrallaan koskeen. Tarvittaessa melotaan esim. kahdessa erässä.
Varjolan pienempään savusaunaan pääsee klo 16.15 alkaen, uimapukusaunaperiaatteella. Saunaan mahtuu kerralla 10-15 saunojaa. Pyritään hankkimaan makkaroita grillaukseen saunalle. Paljumahdollisuus. Saunoa voidaan klo 20.00 asti. Saunajuomaa jokainen ostaa itse paikan päältä ja hoitaa maksunsa ravintolaan. Ei omia juomia.
Talkoolaiset tervetulleita ja aika pakollisiakin. Yhdessä kaikki toimimme reskuttajina ja turvallisuudesta huolehtijoina. Kysykää lisää ja ilmoittautukaa osoitteessa:
tommilyttinen@gmail.com. Ilmoittautukaa mielellään vaikka 3.9. mennessä.
Ja mikäli joku seuran ulkopuolinen sattuisi tapahtumasta kiinnostumaan, voidaan hänelle aika laskea ja saunasta peritään kymppi.
Terveisin
Tommi
Jykä

Virta-koskimelontakurssi retkimelojille

 

Tervetuloa retkimelontakalustolla suoritettavalle virta-koskimelontakurssille. Kurssin tavoitteena on antaa valmiudet melontaretkillä vastaantulevien virtapaikkojenn ja kakkosluokan koskien turvalliseen melontaan tai ohittamiseen. Tällä kurssilla ei juuri lossailla eikä tehdä virtaanlähtöjä, vaan harjoitteet tukevat retkimelonnassa eteentulevien virtapaikkojen melontaa.

Aikataulu
– klo 11 kokoontuminen Tuomiojärven vajalle ja trailerin pakkaaminen
– noin klo 12 vesille Kapeenkoskella
– noin klo 14 lounastauko
– noin klo 15 vesille
– noin klo 19 takaisin Tuomiojärven vajalla

Osallistumisedellytykset
– uimataito
– paripelastustaidot
– alle 15-vuotiaat vanhemman kanssa, alle 18-vuotiaat vanhempien luvalla

Varusteet
– Kuiva-/märkäpuku, kuivat vaihtovaatteet vesitiiviisti pakattuna.
– Harjoitteita tukee, jos otat mukaan normaalin retkivarustuksen tai vastaavan painoisen lastin, näin saat pakatun kajakin virtakäyttäytymisestä paremman tuntuman.
– Juotavaa ja välipalaa, sekä myös lounastarvikkeet, syömme lounaan maastossa.

Jos käytät seurakalustoa, niin varaa itsellesi sopiva alus Tuomiojärven vajalta etukäteen. Seuran kuitukalustoa ei saa käyttää tähän, toki omalla kuitukajakillasi saat osallistua.

Vastuuohjaajana melontaopas Jari Kovanen, jari.kovanen@melanvilauttajat.fi

HInta 50 €/hlö

Ilmoittautuminen

Kokouskutsu Melanvilauttajat ry:n kevätkokoukseen

Tervetuloa Melanvilauttajat ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen 29.5.2023 klo 17. Kokouspaikkana on kokoustila Lumme, Kansalaistoiminnankeskus Matara, Matarakatu 6, 40100 Jyväskylä.

Kokouksen asialista:
1. Kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnatarkastajien/tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Kokoukseen ei ole pakko ilmoittautua, mutta tarjoilujen hankkimista helpottaa jos käytte ilmoittautumassa nimenhuudossa:
https://melanvilauttajat.nimenhuuto.com/events/17281978

Terveisin Jari Kovanen
Ylimelanvilauttaja

Jäsenmaksut vuonna 2023

Jäsenmaksut uudistettiin vuodelle 2023 niin, että jäsenmaksu sisältää käyttöoikeuden mukaisen 3 vrk käytön. Ylimenevistä vuorokausista veloitetaan vuorokausivuokra. Ellet käytä seurakalustoa, voit maksaa jäsenmaksun ilman kaluston käyttöoikeutta.
Jäsenmaksut ja vajapaikkamaksut laskutetaan pääsiäisen aikaan ja eräpäivät ovat huhtikuun viimeisenä päivänä. Maksa aina käyttäen laskussa olevaa viitettä. Laskutukseen liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä jäsensihteeriin.

Liittymismaksu
Uusien jäsenten liittymismaksu: 7 €

Jäsenmaksut
Aikuinen 60 €
Opiskelija, työtön, eläkeläinen: 40 €
Alle 18-vuotias jäsen: 20 €
Jäsenmaksu ilman kaluston käyttöoikeutta: 30 €
Maksathan vain laskussa olevalla viitenumerolla.

Melanvilauttajat ry syyskokous 2022

Kokouskutsu

Melanvilauttajat ry:n jäsenet kutsutaan syyskokoukseen 16.12.22 klo 18.00, paikkana Kauppalaisseuran kokous- ja saunatila (Väinönkatu 30, 5. krs.).

Syyskokouksen jälkeen iltaa vietetään vapaamuotoisesti yhdistettyjen kauden päättäjäisten ja pikkujoulujen merkeissä. Otathan saunomisvarusteet mukaan.

Yhdistyksen kokoukseen voivat osallistua kaikki jäsenet, ja vaikka ennakkoilmoittautuminen ei ole pakollista, toivoisimme sitä tarjoilujen järjestämistä varten. Käypä ilmoittautumassa nimenhuudossa: https://melanvilauttajat.nimenhuuto.com/events/16648515

Syyskokouksen esityslista, sääntömääräiset asiat:
1. Kokouksen avaus.
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle.
6. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet.
7. Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa.
8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
8.1 Hallitus ehdottaa päätettäväksi, että Melanvilauttajat ry lopettaa jäsenyytensä Suomen Kanoottiliitto ry:ssä.
8.2 Hallitus esittää, että vuoden 2023 hallitus vapautetaan käyttöoikeusmaksusta.

Meloja 3 avovesi -kurssi 2.-4.9.2022 Porkkalanniemellä

Melanvilauttajien jäsenille mahdollisuus osallistua Meloja 3 avovesi -kurssille 2.-4.9. Porkkalanniemen vesillä. Kouluttajana kurssilla on NIL Sea Kayak Instructor merimelontakouluttaja Damijan Marin.

Meloja 3 avovesi -kurssi on uusi kurssi, joka tähtää Meloja 3 -taitokortin (EPP3 taitotesti) suorittamiseen. Kurssilla taitokorttia ei voi kuitenkaan suorittaa vaan kyse on kurssista, jolla harjoitellaan Meloja 3 -tason asioita. Kurssilla melotaan kajakeilla.

Kurssin tarkempi sisältö löytyy täältä: https://melontajasoutuliitto.fi/wp-content/uploads/2022/05/Meloja-3-avovesi.pdf

Ennakkovaatimukset kurssille osallistumiseksi:

Koulutuksen ohjelma:

Perjantai 2.9.
Saapumispäivä, ajoaika Porkkalanniemelle n. 4 h Jyväskylästä. Riippuen saapumisajasta Porkkalanniemen lähtöpaikkaan joko yöpyminen siinä rannassa tai lyhyehkö melonta yöpymispaikkaan. Toiveissa lähtö Jyväskylästä viimeistään klo 14, mutta tässä voidaan joustaa osallistujien mahdollisuuksista riippuen. Majoittuminen omissa majoitteissa.

Lauantai 3.9.
Täysi päivä Meloja 3-taitotason taitojen harjoittelua. Majoittuminen omissa majoitteissa.

Sunnuntai 4.9.
Taitoharjoittelu jatkuu, paluu lähtöpaikkaan klo 16 mennessä.  Autojen pakkaus, paluumatka Jyväskylään.

Osallistumismaksut:

Osallistumismaksu riippuu osallistujien määrästä. Käytännössä maksu on 125-200 e ja määräytyy suoraan osallistujamäärän mukaan. Osallistujia otetaan mukaan enintään 8 ja vähintään 5, jotta kurssi toteutuu. Paikkoja on rajoitetusti, joten ole nopea.
HUOM: Lisäksi kullekin tulee maksettavaksi omat matkustus- ja ruokakulut, osallistumismaksu kattaa vain melontaopetuksen. Matkustus järjestetään kimppakyydein lähtijöiden kesken.

Ilmoittautuminen:

Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittaudu mukaan täyttämällä tämä lomake: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSer6WfldJL8OnwkP7PJlnnluNvtbnGZFhD-WXJSCbX7zdtGbg/viewform?vc=0&c=0&w=1&flr=0 

Ilmoittautumisessa on seuraava etusijajärjestys 20.8. asti: 1. MeVin ohjaajat 2. MeVin jäsenet 3. Seuraan kuulumattomat. Kurssin toteutuminen varmistuu 20.8., johon mennessä täytyy olla kasassa vähintään minimiosallistujamäärä, jotta koulutus toteutuu. Tästä tiedotetaan ilmoittautuneita.

Lisätietoja: Tanja Balabin / 044 5504 246 / Signal tai tanja.balabin(a)melanvilauttajat.fi

Hieman taustatietoja kouluttajasta:
Damijan Marin on NIL Sea Kayak Instructor eli merimelontakouluttaja. Hänen päälajinsa on retkimelonta ja erityisesti hän nauttii aallokkomelonnasta. Damijan aloitti melontauransa vuonna 2012 Espoossa. Hän on melonut Suomessa, Norjassa, Sloveniassa ja Kroatiassa. Hän on syntynyt Sloveniassa ja asunut Suomessa noin 11 vuotta. Suomen kieli sujuu hyvin ja ammatiltaan hän on liikunnanopettaja.

Damijanin mielestä paras tapa oppia on opettaa. Hän on ollut melontauransa alusta asti erityisen kiinnostunut tekniikasta ja halunnut oppia kaikki mahdolliset tekniikat ja temput: miten on mahdollista meloa rennosti aalloissa, miten surffataan, miten käännetään kajakkia nopeammin ja tehokkaammin, miten melotaan tehokkaasti eteenpäin ja miten voi mennä ryhmän kanssa turvallisesti retkelle kelistä riippumatta.

Damijan vieraili Jyväskylässä kouluttamassa meviläisiä toukokuussa ja koulutuksiin osallistuneilta saatiin hyvin myönteistä palautetta Damijanin ohjauksesta.

Damijan on suorittanut seuraavat tutkinnot:

  • BCU coach level 2
  • NIL Guide
  • NIL Instructor
  • NIL Assessor
  • MESO kouluttaja

Ja hänellä on oikeudet seuraavien kokeiden vastaanottoon:

  • Sea kayaker
  • Advanced sea kayaker
  • EPP2 avovesi
  • EPP3 avovesi
  • NIL Guide
  • NIL Instructor

Päijänne – Leppävesi melontaretki 11.-12.6.

Tervetuloa melomaan Päijänteeltä Leppävedellä! Lähdemme vesille suoraan Naattian vajan rannasta ja suunnistamme kohti Vaajakoskea. Vaajakoskella melomme kanavan kautta Leppävedelle. Heti sulutuksen jälkeen suunnataan tauolle Naissaaren Koskenhenki kahvilaan. Herkullisen kahvihetken jälkeen matka jatkuu kohti Luulunsaarta. Luulunsaari on luonnonsuojelualuetta ja siellä sijaitsee Laukaan veneseuran tukikohta. Vierailumme saareen mahdollistuu Laukaan veneseuran luvalla. Saaresta löytyy hienon luonnon lisäksi sauna, grillikatos ja ulkohuussi.

Paluumatkalla mennään osittain eri reittiä.

Ilta-ohjelmassa oman kiinnostuksen mukaan reskutusten harjoittelua ja saunomista. Yöpyminen tapahtuu omissa majoitteissa luontoa kunnioittaen.

Melomme viikonlopun retkellä leppoisaa retkivauhtia ja matkaa kertyy päivän aikana noin 20 kilometriä. Matkaan voit lähteä omalla kajakilla tai varata kulkupelin Naattian vajalta.

Retken ohjaajina toimivat Hannu Jalonen ja Vesa Roth. Mukaan mahtuu 8 osallistujaa. Retki soveltuu hyvin myös kesän peruskurssilaisille tai muuten vähän meloneille. Vesa edustaa Marjaniemen Melojia ja hän on kokenut merimeloja.

Mukaan tarvitset melontavarusteiden lisäksi säänkestävät retkeilykamppeet, majoitteen ja yöpymisvälineet, retkikeittimen ja runsaat eväät sekä juomavettä. Osallistujat huolehtivat itse seuran kajakkien varaamisesta. Suosittelemme osallistujille omaa tapaturmavakuutusta, osallistujia ei ole vakuutettu seuran puolesta. Vaajakosken maataukoa varten tarvitset hieman rahaa.

Ilmoittautumiset 9.6. mennessä TÄSTÄ.

Osallistumismaksu

  • Retkelle osallistuminen maksaa 10€. Maksu seuran tilille ennen retkelle lähtöä kun paikkasi on varmistunut.
    Maksun saaja: Melanvilauttajat ry
    Tilinumero: FI7646002220062212 (Säästöpankki Optia)
  • Luulunsaaressa polttopuiden käytöstä jokainen maksaa omatoimisesti suoraan Laukaan veneseuralle

Aikataulu

Lauantai 11.6.
klo 9 Kokoonnutaan Naattialle pakkaamaan kajakit
klo 10 Melontamatka alkaa Naattian rannasta
klo 12.30  Maatauko Vaajakoskella
klo 15-16 Saavutaan Luulunsaareen

Sunnuntaina 11.6.
klo 10 Lähdetään paluumatkalle
klo 12 Maatauko Vaajakoskella
klo 14.30 Tarvittaessa toinen maatauko Kalasaaressa
klo 15-16.30 Saavutaan Naattian vajalle

Melontaohjaajat

Vesa Roth
Vesa Roth
Hannu Jalonen
Hannu Jalonen

 

Lisätietoja

 

Lisätiedot:
Hannu Jalonen, hannu.jalonen(at)melanvilauttajat.fi.

Tervetuloa mukaan!