Peruskurssit

MeVi järjestää vuosittain useita erittäin suosittuja ja hyvää palautetta saaneita melonnan peruskursseja. Peruskurssilla perehdytään monipuolisesti melontaan, erityisesti kajakkimelontaan järviolosuhteissa, melontaan lajina, harrastuksena ja retkeilymuotona, melonnassa käytettävään kalustoon ja varusteisiin sekä turvallisuuteen.

Kurssille osallistuminen on pakollista seuran uusille jäsenille tai vaihtoehtoisesti melontataidot on todistettava jonkin peruskurssin ensimmäisen kokoontumiskerran yhteydessä. Myös muut kuin seuraan liittyvät saavat kurssilta oivallisen aloituksen melontaharrastukselleen tai keinoja syventää omia melontataitojaan. Tavoitteena on se, että jokainen peruskurssin käynyt pystyy harjoittamaan omatoimisesti melontaa miellyttävästi, turvallisesti ja oikeita melontatekniikoita käyttäen.

Kurssin sisältö

MeVin kurssit toteutetaan Suomen Melonta- ja Soutuliiton ohjeistuksen mukaisena. Kurssilla tutustutaan mm. seuratoimintaan, erilaisiin kanootti- ja kajakkimalleihin, varusteisiin, kaluston ja varusteiden käsittelyyn ja huoltamiseen, pukeutumiseen, oikeaoppiseen melontatekniikkaan sekä melonnan turvallisuuteen, mm. pelastamiseen ja pelastautumiseen. Kaikkia tärkeimpiä melontataitoja harjoitellaan käytännössä ja jokainen saa kurssin aikana henkilökohtaista opastusta useilta ohjaajilta. Kurssi sisältää myös pienimuotoisen retken.

Suurin osa kurssiajasta vietetään vesillä. MeVin kursseilla melotaan ainoastaan yksikkökajakeilla. Kurssin aikana jokainen osallistuja pääsee kokeilemaan erilaisia kajakkimalleja.

Jokaisen kurssin ensimmäisen kokoontumiskerran alussa klo 18 - 18.30 järjestetään uusille jäsenille pakollinen Seuran toimintatavat -koulutus, joka sisältää ohjeistusta mm. toimimisesta seuran vajoilla. Koulutukseen voivat osallistua myös ne, jotka ovat käyneet muualla Melonta- ja Soutuliiton vaatimusten mukaisen melonnan peruskurssin.

Kurssin sijainti

Kurssi pidetään Tuomiojärven vesistössä kolmena peräkkäisenä iltana. Kurssien tukikohtana toimii MeVin vaja Tuomiojärven uimarannan luona.

Osallistumismaksu

Kurssin osallistumismaksu MeVin jäsenille, opiskelijoille, työttömille tai omalla kajakilla on 50 EUR ja muille 75 EUR. Kurssille osallistuva voi liittyä ennen kurssia jäseneksi joko netissä tai paikan päällä kurssin alussa (liittymismaksu 7 EUR, jäsenmaksu 30 / 15 / 5 EUR (aikuinen / opiskelija, työtön, eläkeläinen /juniori); jos aiot meloa paljon, niin suosittelemme maksamaan myös kalustonkäyttömaksun 50 EUR ja vaja-avaimen pantin 40 EUR; jos maksat maksut etukäteen, niin ota maksukuitit mukaan ensimmäiselle kokoontumiskerralle!).
Osallistumismaksu sisältää ohjauksen, kurssiretken ruokatarpeet sekä tarvittaessa kaluston ja varusteiden käytön. Pelkkään Seuran toimintatavat -osuuteen osallistuminen on maksutonta.

Vaatimukset ja vastuut

Pääsyvaatimuksena kurssille on vähintään auttava uimataito. Seuralla on kajakkeja noin 15-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Alle 18-vuotiaat tarvitsevat osallistuakseen huoltajan suostumuksen. Jokainen osallistuu kurssille omalla vastuullaan.

Melonnan peruskurssit 2017

  • 29.5.-31.5. klo 18 - n. 22, vastuuvetäjä Teemu Tenhunen. Kurssi on täynnä.
  • 5.-7.6. klo 18 - n. 22, vastuuvetäjä Teemu Tenhunen. Kurssi on täynnä.
  • 12.-14.6. klo 17 - n. 21 (huom. aika), vastuuvetäjä jari Kovanen. Kurssi on täynnä.
  • 26.-28.6. klo 18 - n. 22, vastuuvetäjä Pauli Heikkinen. Kurssi on täynnä.

Tervetuloa mukaan!

Peruskurssilaisia
Melontakurssi Tuomiojärvellä kesällä 2007.

Ohjeet ja liitto


Sivu päivitetty 15.5.2017